Piippiä ei ole näkynyt yli kahteen kuukauteen. Joskus kesäkuun puolella, ennen juhannusta se oli täällä viimeksi palloillut ja ollut silloin jotenkin väsyneen oloinen. Sitten se oli lähtenyt eikä sitä ole sen jälkeen näkynyt. Varmaankin se koki tulleensa tiensä päähän ja lähti omaan rauhaansa kuolemaan. Kissathan tykkää tehdä niin.

Mutta ei sitä jotenkin pysty uskomaan eikä siihen ole kunnolla tottunut, ettei Piippi olekaan täällä. Sillä oli tapana tulla maukumaan tähän meidän ns. hienomman oven taakse. Tuossa kun on tuo ikkuna tollanen korkea ja kapea, joka siis alkaa niin alhaalta, että Piippi pystyi siitä näkemään sisälle. Siinä se aina katteli ja tassuilla kuoputti lasia, että pääsis sisälle. Nykyäänkin tulee monesti ohi kulkiessa vilkaistua, onko Piippi siellä. Ei ole ollut.

Unissa Piippi on ollut. Ensimmäinen uni oli sellainen, jossa Piippi tuli jostain. Aloin heti siinä unessa ajattelemaan, että tämä taitaa olla unta. Ja heräsin pettyneenä. Toisessa unessa ehdin sitä Piippiä jo vähän aikaa hoitamaankin ennen heräämistä. Viime yönä unessa luulin näkeväni Piipin meidän pihalla ja juoksin täysillä katsomaan. Se olikin Piipin värinen vasikka. Tai joku toinen kissa. Mutta ei se ainakaan Piippi ollut.

Piippi vielä tulee. Olis se mahtavaa. Todennäköisemminhän se on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja sillä on nyt hyvä olla. Mutta en osaa täysin uskoa sitä. Ja tympäisee tällainen epävarmuus, kun ei tiedä, miten sen elämä loppujen lopuksi päättyi. Toivotaan, että kivuttomasti ja luonnollisesti.

Lähdenpä tästä katsomaan, näkyykö Piippiä pihalla.